lauantai 18. lokakuuta 2008

Ostin eilen kirpparilta läjän vanhoja käsityölehtiä ja löysin yhdestä sellaisesta aivan tositosi ihanan neulemallin, eilen ostin jo langatkin siihen ja nyt sen neulomista aloittelen. Varmaan menee aika kauan että se valmistuu, mutta eipä tässä mihinkään ole kiire valmiissa maailmassa. Siitä tulisi sitten ensimmäinen itse neulomani paita :)
Kotona ollaan ja masu on täynnä äitin tekemää hyvää ruokaa. Eilen oltiin Oulusa bailailemassa ja olihan mukavaa pitkästä aikaa. Hyvää musiikkia jne oli tarjolla ja otettiin kaikki ilo siitä irti jammailemalla pilkkuun asti melekin, kyllä tulee taas tätä Oulun meininkiä Sln:ssa ikävä. Mutta toisaalta, jääpä vähemmäksi biletykset ja jää aikaa opiskeluun.

torstai 16. lokakuuta 2008

Matkalla maailman äääääriin!

Ihanaa, ihanaa kotia ajella bussilla. Smokkula toimii kuin rasvattu ja datailu täten onnistuu erinoimaisesti näin liikenteessä. Viikonlopun vietän kotona ja maanantaina taas takaisin savonlinnaan ja elämäni ensimmäiseen tenttiin :/ Saa nähdä kuin käy kun nyt kotona tulee viikonloppukin lusmuttua.

tiistai 14. lokakuuta 2008

Olipas leiri ja olipas maanantai. Leiristä ei sen enempää, mutta eilisestä enemmän. Ompelin trikootunikan pääntien paria saumaa 6 tuntia putkeen. Purin ja ompelin ja purin ja opmelin ja lopputuloksena oli semmoinen äitiysmekkoa muistuttava kaapu :/ öö, noh, laitampas siitäkin kuvia kun se valmistuu. Eilen ompelu-urakan jälkeen käytiin paistaan makkaraa Sulosaaressa ja olipa kaunis ilma ja tuo luonto. Aivan uskomatonta kuinka noin kaunis paikka voi olla aivan keskustan kupeessa.

perjantai 10. lokakuuta 2008

Kiirettä pitää

Ompas ollut melkoista haipakkaa tämä koulun alku. Tekemistä on ollut ainakin riittävästi, mutta mukavaakin kyllä. Tämä blogin kirjoitteleminen varmasti pääsee suurempaan suosioon kun aiheita, eli käsitöitä mistä kirjoittaa, alkaa syntyä. Parhaillani olen valmistamassa lähetystyön hyväksi keskosvauvan nuttua josta raportoinkin sitten tarkemmin kun sen valmiikis saan. Nyt taas äänenhuolto-ohjelmaa tekemään ja sitten viikonlopuksi Varparannalle leirille. Ihanaa saada ajatukset hetkeksi pois noiusta kouluhommista.

torstai 25. syyskuuta 2008

Oi kun olen nyt ylpeä itsestäni kun sain tuon kuvan lopultakin tuohon yläreunaan viskattua. On hyvää opetusta meidän koulussa, kun tällaisetkin pahvipäät niinkuin minä, saadaan noin vain onnistumaan tällaisten vaativien tehtävin suorittamisessa. Jospas se lievittäisi tätä pelkoa ja inhoa tietokonemaailmassa ja vaikka synnyttäisi kipinän blogin kirjoitteluun vielä kurssin ulkopuolellakin. Tietenkin se edellyttäisi myös sitä, että olisi jotain järkevää sanottavaa ja kirjoitettavaa eikä vain tämmöistä turhanpäiväistä lätinää.